Taiteilijan materiaalinen katse

Musiikkisuositus: Leevi and the leavings; "Elina, mitä mä teen?"

Pitämyspuu, 2025 (yksityiskohta)

Johdanto: Ajattelu alkaa käsistä

Taiteellinen ajattelu ei ala sanoista vaan usein käsistä ja mielestä – materiaalisesta maailmasta, jossa idea taideteoksesta ei ole vain mielensisäinen tapahtuma vaan konkreettinen kohtaaminen. Taiteilijalle materiaali ei ole neutraali väline vaan aktiivinen, usein yllättävä keskustelukumppani, käänteentekevä muistutus todellisuudesta. Tämä suhde voidaan kuvata materiaalisen katseen käsitteellä: kyvyllä nähdä materiaali ei vain objektina, vaan ajattelun ja ilmaisun mahdollisuutena. Taiteilijalle materia alkaa ennen pitkää ehdottamaan työskentelyn suuntaa (Vrt. Mäkikoskela 2015), ja antaa vihjeitä polulla kohti uutta. Luovassa mielentilassa alkaa havainnoimaan maailmaa visuaalisten vihjeiden ja materiaalin ehdotusten mukaan. Materia alkaa luomaan tekijälle maailmasuhdetta, joita taitelija kommentoi takasin taideobjektin välityksellä. Materia luo mahdollisuuden kommunikaatioon. Deweyn mukaan kokemus maailmasta ei tarkoita poissulkevasti vain tunteitamme ja aistikokemuksia vaan toimeliasta ja tarkkaavaista kanssakäymistä maailman kanssa (Mt. 2010, 30).

Olen aiemmin argumentoinut, että taiteilijaksi paikantumisen alkuvaiheessa havainto korostuu (Sarpola, 2020). Tämä koskee myös materiaalisten havaintojen tekemistä. Materiaalien todellisuus alkaa näyttäytymään erilaisina mahdollisuuksina ja suuntaa visuaalista ajattelua kohti taiteellista ajattelutapaa eli monimuotoisempaan ja vivahteikkaampaan suuntaan. Tämän täytyy tosin tapahtua hitaasti ja usein käy huomaamatta. Liian runsaan tai nopean informaation kokeminen, havainnointi tai sen kääntäminen puhutuksi kieleksi jää vajaaksi – olettaen, että altistamme itsemme jatkuvasti runsaalle määrälle ärsykkeitä. Dewey muotoilee seikan siten, että asiat tapahtuvat liian nopeasti ja kiihkeästi jättääkseen tilaa ratkaisevuudelle (Mt. 2010, 258).

Tässä esseessä tarkastelen sitä, miten materiaalinen katse toimii luovan prosessin ytimessä, erityisesti kuvanveistossa. Lähestyn aihetta materiaalisen siirtymän käsitteen kautta: kuinka materiaali voi menettää alkuperäisen merkityksensä ja tulla taiteellisessa prosessissa joksikin uudeksi. Lisäksi tuon esiin ekologisen näkökulman: voiko veistos olla samalla kertaa sekä vaikuttava että ekologinen? Voiko materiaali kantaa taiteellista ajattelua ilman pysyvyyden pakkoa? Teksti liittyy kesällä 2025 esillä olevaan näyttelyyni ”Puusta ja päästä”. Näyttelyn nimellä on mielessäni syvällinen merkitys. Puun kaivelu ei ole helppoa, mutta ei ole päänkään. Molemmat tuottavat joskus negatiivisia kokemuksia. Molemmat tuottavat häpeää ja ihan fyysistä kipua. Toisaalta vaikeiden aiheiden käsittely taiteen kautta helpottaa, niin kipua kuin häpeääkin. Kokemuksen etumerkki muuttuu, joskus. Samoin myös asioiden hautominen fyysisen tekemisen avulla auttaa. Kuvittelen myös, että saan puun muodon muokkaukseen lisämerkityksiä antamalla itsestäni mahdollisimman paljon. Sitten kun teokset ovat olleet aikansa esillä, ne katoavat. Materia häviää, mutta miten käy ajatusten kanssa.

Materiaali ajattelun liikkeenä

Taiteilijan suhde materiaaliin on harvoin yksisuuntainen. Materiaali ei ole vain väline ajatuksen toteuttamiseen, vaan se muokkaa ajatusta jo ennen kuin työtä on olemassa. Työskentely puun, kiven, saven tai ylijäämämateriaalien kanssa synnyttää vuoropuhelua, jossa materiaali ohjaa prosessia yhtä paljon kuin taiteilija itse. Nykytaiteessa on se mahtava puoli, että käytetty roskapussi voi kantaa yhtä lailla merkityksiä kuin marmorikin. Taiteilijoita, jotka ovat antaneet materiaalin ohjata ajatteluaan, ovat esimerkiksi Eva Hesse (k. 1970) ja Anish Kapoor. Hesse käytti lateksia, lasikuitua ja muita epätavallisia materiaaleja luodakseen veistoksia, jotka näyttivät herkiltä ja tilapäisiltä, mutta samalla intensiivisesti läsnä olevilta. Näitä materiaaleja käytin tietoisesti myös itse viimeisimmässä näyttelyssäni, koska haluan, että tämä teksti ja tekemäni teokset tukevat toisiaan. Haluan, että ne osoittavat samaan suuntaan. Tämä on mielestäni tutkivan taiteilijan vastuu ja velvollisuus. Täytyy yrittää savuttaa Deweyn mainitsema ratkaisevuus monikanavaisesti. Pitää puhua samaa kieltä sanoilla ja kuvilla. Työ täytyy myös sitoa aikaan ja kulttuuriin. Taiteellinen työskentelyni pohjaa tapoihin ja perinteeseen, mutta esiintyy ajassa. Tämä aika ilmenee nykytaiteen käytänteinä, mutta myös kypsyttelynä. Oivallukset vaativat aikaa. Kapoor taas käyttää massiivisia ja heijastavia pintoja luodakseen tilallista epävakautta, jossa materiaalin fyysisyys muuttuu metafyysiseksi kokemukseksi. Näin voidaan puhua jo taiteellisen ajattelun ajattelusta. Maali kuivuu ja ajatukset kuivuvat.

Materiaali ja merkityksen muutos

Materiaalinen siirtymä tarkoittaa yhtäältä fyysistä siirtymää, mutta taiteessa se tarkoittaa myös siirtymistä merkityksestä toiseen. Kun tuttu materiaali asetetaan uuteen kontekstiin, se muuttuu: esimerkiksi rakennusteline voi alkaa kertoa kodittomuudesta tai olla vesiputouksen runko, puun juuri kertoo sisäisestä kivusta tai muovipussi on uuden sivilisaation muistomerkki. Materiaalinen siirtymä toimii sekä taiteilijan että katsojan näkökulmista katsottuna: materiaaliin ladatut merkitykset liikkuvat, rikkoutuvat ja syntyvät uudelleen. Tällainen siirtymä ei ole pelkkä ele tai aie, vaan se voi olla syvästi filosofinen teko. Se on samalla materialisoitunut manifesti, kannanotto. Se tuo näkyväksi sen, miten ajattelu on aina myös materiaalia – ja miten materia ei koskaan ole viaton: muovinen roskapussi on tärkeä, hyödyllinen, mutta samalla haitallinen ja ongelmallinen. Se kantaa monia merkityksiä ja on katsojan tehtävä päättää konnotaation etumerkki. Tämä tapahtuma eli kommunikaatio synnyttää nykytaideteoksen.

Tässä kontekstissa myös väri saa uuden roolin. Väri ei ole vain pintaa vaan materiaa itsessään. Josef Albersin väriteoriat osoittavat sen, kuinka väri muuttaa havaintoa, ja toimii materiaalisen oivalluksen välineenä. Taiteilijan katse ei erota väriä muodosta, vaan väri on yhtä lailla rakenteellinen ja ilmaisullinen komponentti – sekin osa materiaalisen siirtymän kenttää.

Esimerkkitapauksia: Veistokset, jotka siirtävät ajattelua

Oma työskentelyni esimerkiksi puun kanssa perustuu materiaalisen siirtymän ajatukseen. Puu ei ole minulle vain orgaaninen materiaali, vaan ajattelun peili: hidas, vastustava ja läsnä oleva. Kun veistän puuta, en pyri hallitsemaan sitä vaan asettumaan sen kanssa keskusteluun. Sen muovaaminen omaan tahtooni on kehollisesti liian vaativaa. Tästä ajattelusta syntyi esimerkiksi näyttelyni "Puusta ja päästä", jossa käsillä tekeminen ja ajattelu kietoutuvat toisiinsa. Puun kuidut muovaavat ajatuksen rytmiä, ja ajatus etsii muotoaan veistäjän kädessä. Syntyy uusia kuituja omaan mytologiaamme ja alan tajuta historiaa. Tämän polun minulle näytti materiaali, ei ajatus.

Toinen minua kiinnostava esimerkki materiaalisesta siirtymästä on ollut Ulla Karttusen autotallikatos, joka asettaa taiteen arjen ja rakenteiden kenttään. Se on samalla paikka ja ajatus: installaation osa, joka ei ole esine vaan järjestelmän kriittinen pala. Se suojasi ja rajasi. Karttusen katedraalinen työ osoittaa, kuinka tilapäinenkin rakenne voi olla taiteellinen teko, jos se siirtää katseen ja merkityksen uudelle tasolle. Seuraukset toki tiedämme.

Ekologinen veistos – vaikuttava mutta väliaikainen

Kehittelemäni käsite "Nykykuvanveisto ja ekologiset materiaalit" pyrkii viemään materiaalisen siirtymän ajatuksen vielä pidemmälle: voiko materiaali olla ekologinen, löydetty ja jopa hajoava – ja silti jotain liikuttava? Perinteinen veistos kantaa pysyvyyden ja historian painolastia, mutta nykytaide voi etsiä uusia muotoja, joissa ajallisuus, aistillisuus ja katoavuus eivät ole ongelmia vaan mahdollisuuksia, uusia kokemuksia. Ja näin nämä kaksi napaa voivat kietoutua uudeksi; Pitämyspuuksi tai kuvaksi karsikkopuusta.

Uusi veistos, jonka teen lähimetsäni materiaaleista, on osa tätä ajattelua. Tukista pitää muovata uusi karsikkopuu, jos se niin haluaa. Se ei ole tuote vaan ehdotus. Käden ojennus sinulle, joka haluat nähdä ja ymmärtää. Sen tehtävä ei ole kestää vaan herättää. Tällainen työskentely pakottaa tekijän ajattelemaan materiaalia paitsi muodon, myös eettisen ja ekologisen vastuun kautta. Se myös toivottavasti herättää katsojassa mielleyhtymiä ja uteliaisuutta, luo maailmasuhdetta materian kautta. Kuvanveiston kielessä plastisuus ei ole vain materiaalin ominaisuus, vaan myös mielen kyky mukautua, muuntaa ja ajatella toisin. Tämä on omaa taiteellisuuttani: ei suvereenia suorittamista vaan herkkyyttä nähdä materiaali uutena ja silti koko ajan läsnä olleena maailmana. En vain nähnyt materian ehdottamaa maailmaa, ennen kuin ryhdyin siirtämään katseeni siihen, ja keskitin ajatukseni.

Päätelmät: Materiaalinen katse ajattelun välineenä

Taiteilijan materiaalinen katse ei ole vain havaintoa tai kokemusta olevasta vaan taiteellista ajattelua. Se ei katso materiaalia ulkoapäin vaan sisältä käsin. Se ymmärtää, että jokainen materiaali kantaa mukanaan historiaa, arvoja ja mahdollisuuksia – ja että taiteen tehtävä ei ole pelkästään käyttää materiaalia vaan kuunnella sitä. Kokemus puuttuu peliin. Materiaalien siirtymä toimii tässä ajattelussa sekä esteettisenä että kriittisenä strategiana. Taiteellisen työn suunitelmana. Se mahdollistaa merkitysten siirtymät, kysyy uusia kysymyksiä ja avaa materiaalisuudelle uusia ulottuvuuksia, vaikka sitten muovipussin muodossa. Samalla se muistuttaa, että taide voi olla vaikuttavaa myös silloin, kun se ei ole ikuista, kuten puu ja päinvastoin kuin muovipussi.

Lopulta taiteellinen käsityskyky ei ole vain teoksen näkemistä, vaan kykyä nähdä ajatusta materiaalisessa muodossa. Hyväksymistä ja hylkäystä. Välillä raakaa peliä. Se ei ole pelkkä taito vaan tapa olla maailmassa – ajattelevasti, materiaalisesti, vastuullisesti.

Lähteet:

Dewey, John, Taide kokemuksena (Art as Experience, 1934) Suom. Antti Immonen & Jarkko S. Tuusvuori. Niin & näin Tampere 2010.

Mäkikoskela, Riikka, Ympäri, sisällä. Kolmiulotteinen työskenteleminen kuvataiteessa Väit. Aalto Arts Books. Helsinki 2015.

Sarpola, Jouni, Taiteen puhetta ja hiljaisuutta – kielenkäytön mahdottomuudet ja mahdollisuudet taidemaailmassa. Julkaistu kotisivuillani.